ILMOITTAUDU MUKAAN LUISTELU- JA JÄÄPALLOKOULULAISILLE:Veit_4

PIKKUJUNNUJEN KAUDEN 2014-15 LOPPUTURNAUS la 7.10 klo 10-15 –  Kisapuistossa

  • Luistelu- ja jääpallokoululaiset osallistuvat Veiterän järjestämään jääpalloturnaukseen
    • P10-11 (2004-2005 syntyneet)
    • P9 (2006-2007 syntyneet
    • P7 (2008 ja myöhemmin syntyneet)
  • Mukana turnauksessa Mikkelin Kampparit, Wiipurin Sudet ja Wp-35 Varkaudesta
  • Ilmoita lapsesi mukaan turnaukseen maanantaihin 2.maaliskuuta mennessä: seppo.puhakainen(a)veitera.com
  • Kts. turnauksen lisätiedot täältä



Luistelu- ja jääpallokoulun lapset jaetaan kolmeen tai neljään ikäperusteiseen ryhmään, joille jokaiselle nimetään pysyvä vastuullinen valmentaja ja kiertävät apuvalmentajat. Näin lapset saavat harjoitella joka kerta tutussa porukassa, oman tasoistensa kanssa ja oman valmentajan ohjaamana. Ryhmien tunnuksena toimivat eri värit.

Ryhmäjaot* eivät ole “kiveenhakattuja”, perustana on kuitenkin ikäluokka. Mutta ryhmien välillä voidaan tehdä muutoksia esim. siten että lapsi pääsee kaverinsa kanssa samaan ryhmään.

HUOM!

Pyrimme sijoittamaan lapsen osaamisen ja fyysisten ominaisuuksien suhteen oikean vertaiseen ryhmään, jotta kaikilla on mielekäs oppimisympäristö ja tekemisessä säilyy oikeanlainen tasavertaisuus.

Siten lapsenne voi olla ikänsä puolesta toisessa ryhmässä. Neljän ikään ja taitoihin perustuvan perusryhmän kokojen ylittäessä kymmenen lasta: jaamme ryhmän sisällä lapset vielä mahdollisesti kahteen eri ryhmään etenkin fyysisten ominaisuuksien perusteella. Pyrimme aina mahdollisimman pieniin “oppimisryhmiin”.

 

 

*Alla olevat ryhmäjaot ovat viitteelliset ja perustuvat ilmoittautumisiin – siirry ilmoittautumislomakkeelle tästä.

 

Keltaiset 2010 syntyneet ja nuoremmat  + aloittelevat luistelijat ryhmävetäjä: Jarmo Kyllönen
Team Vetlanda BK” 

1  Vihtonen Malla 2010  12  Torvi Aatos 2010
2  Vihtonen Iisa 2009  13  Rönkkönen Otso 2009
3  Löppönen Nelli 2011  14  Aalto Joel 2010
4  Kivakka Akseli 2010  15  Hyvärinen Arttu 2011
5  Puhakainen Aino (JB) 2009  16  Huikko Henri 2009
6  Utriainen Jimi 2012  17  Miklas Talonpoika 2009
7  Hänninen Silja 2009  18  Raitavuo Vilho 2009
8  Koivunen Vennu (JB) 2010  19  Mustonen Samuel 2009
9  Poikonen Paula (JB) 2010  20  Huhtanen Samuli 2009
10  Raskila Kiia 2011  21  Peltonen Sisu 2010
11  Marat Gripovich*** 2010  22 2009

***ilmoittautumislomake puuttuu

 

Punaiset 2008-2009 syntyneet (6-5v) ryhmävetäjä: Emil Segerman

Team IFK Kungälv

1  Ihalainen Juho (JB) 2009  11  Raskila Inka-Lotta 2008
2  Becker Tobias 2008  12  Koljander Niilo (JB) 2008
3  Mihl Oula (JB) 2010  13  Parviainen Tianlu 2008
4  Lommi Tarmo (JB) 2008  14  Rönkkönen Miska 2007
5  Jurvanen Miko (JB) 2008 15  Asikainen Laura 2007
6  Virta Anni (JB) 2008 16  Laine Iivo 2009
7  Tahvanainen Topi (JB) 2008 17  Pykäläinen Eetu 2008
8  Lattu Eelis (JB) 2008 18  Laasonen Miro 2008
9  Kykkänen Vilja 2008 19  Sopanen Tuukka*** 2008
10  Raitavuo Roope 2008 20 2008

***ilmoittautumislomake puuttuu

 

Valkoiset 2006-2007 syntyneet (8-7v) ryhmävetäjä: Seppo Puhakainen

Team Sandviken AIK” 

1  Hyvärinen Lari 2007 13  Ahokainen Markus  2006
2  Tiittanen Juuso 2006 14  Olkkonen Milla (JB)  2006
3  Tapanainen Pihla (JB) 2005  15  Koljander Onni (JB)  2006
4  Heimala Aaro (JB) 2007 16  Kari Urho (JB)  2006
5  Kukkola Antti 2006  17  Weiland Lauri  2006
6  Arponen Sofia (JB) 2006 18  Nousiainen Anssi  2006
7  Ronkainen Atte (JB) 2007  19  Laine Elmo  2007
8  Poikonen Eero (JB) 2006  20  Rönkkö Tuomas  2006
9  Halonen Joonatan (JB) 2007 21  Turku Eetu  2007
10  Muhonen Aaro-A (JB) 2007 22  Talonpoika Mikke  2006
11  Lana Leo (JB) 2007 23  Jenny Saario  2006
12  Oliver Hackman (JB) 2006 24  2007

 

Vihreät 2004-2005 syntyneet (9-10v) ryhmävetäjä: Tero Määttälä 

Team Hammarby IF

1  Poikonen Alpo (JB) 2005  11  Raskila Samu  2004
2  Savolainen Kasperi (JB) 2005  12  Mikkola Jaakko  2005
3  Virta Janne (JB) 2005  13  Jurvanen Noel  2005
4  Simpura Paavo (JB) 2008  14  Niklas Jussila  2005
5  Aake Riikkinen (JB) 2007  15  Lindström Emil  2005
6  Skyttä Valtteri (JB) 2004  16  Lindholm Alex (JB)  2003
7  Tiainen Ilmari (JB) 2004  17  Simonen Kaapo (JB)  2003
8  Puhakainen Niilo (JB) 2007  18  Kotoneva Veikka (JB)  2003
9  Ponkkonen Romeo 2005  19  Kettunen Oula (JB)  2005
10  Reijonen Ville (JB) 2007  20  Kosonen Taavi  2005

 

JB = mukana myös JUNNUBandyssä

Jos lapsen nimi ei ole listalla, niin teethän ilmoittautumisen kaudelle 2014-15 (klikkaa tästä). Ilmoittautuminen on tärkeää, jotta vakuutus voimassa. Päivitetty 23.2.2015.