Jo perinteeksi muodostunut lasten luistelu- ja jääpallokoulu on täällä taas 

Veiterä on jo useampana vuonna peräkkäin järjestänyt lapsille oman viikoittaisen harrastemahdollisuuden, jossa lapsi pääsee oman taitotasonsa ja halunsa mukaan opettelemaan jääurheilua.

 

Luistelua vai jääpalloa?

Koulua ei ole rajattu vain pelkästään jääpallosta kiinnostuneille, vaan filosofiamme perimmäinen pohja on tarjota lapsille mahdollisuus osallistua reippaaseen ja iloiseen ulkoilmassa tapahtuvaan ohjattuun liikuntaan – luistimet jalassa.

Toki olemme jääpalloseura ja osaamisemme on myös mailan kanssa tapahtuvassa harjoittelussa. Ja osalle lapsista juuri se mailan kanssa tapahtuva pelaaminen ja “pallon laukominen maaliin” on se juttu. Näille pienille pelimiehille ja -tytöille tarjoamme varmasti haasteita, “uusia kikkoja” ja vauhdikasta pelaamista oman tasoisissa ryhmissä.

Mutta monelle taas pelkkä luistelu ja yhdessä olo toisten lasten kanssa on se, joka tuottaa eniten iloisia hetkiä ja juttutuokioita vanhempien kanssa – kun Kisapuistosta ajellaan takaisin kotiin.

Luistelu- ja jääpallokoulussa lapset tullaan jakamaan osaamistason, iän ja mieltymyksen mukaan ryhmiin. Koulun harjoitteet on jaettu kahteen osaan: vain luisteluun ja sen harjoitukseen sekä mailan kanssa tehtäviin luisteluharjoitteisiin. Kaikkien harjoitteiden pääpaino on luistelutaidon ja lapsen motoriikan kehittämisessä. Ja tietysti kaikki tehdään iloisella mielellä, yhdessä ja kannustaen.

Vaikka lapset jaetaan ikäryhmiin, niin ketään ei pakoteta väkisin mihinkään ryhmään. Esim. jos lapsen kaveri on jossain ryhmässä, niin totta kai lapsi saa halutessaan olla samassa ryhmässä. Mutta ryhmäjaolla kuitenkin takaamme jokaiselle lapselle mieleisen ja järkevän lähtökohdan harjoitteluun. Toki joitain asioita saatamme tehdä isommilla ryhmillä tai jopa koko koulun voimin :)

Niin ja tässä koulussa vanhemmat, isovanhemmat, sukulaiset, ystävät jne. voivat itsekin osallistua. Kentän laidalta kannustaen tai vaikka ihan siellä kentälläkin. Kypärä päähän ja luistimet jalkaan – millos oli viimeksi :) Eli todellakin lapsen läheiset ovat tervetulleita jäälle luistimilla mukaan auttamaan ja kannustamaan lasta – kaikkein pienimmille ja aivan niille ensikertalaisille tämä voi olla erityisen tärkeää ja rohkaisevaa. (Suosittelemme, että ensi kertaa luistelevilla on oma tukihenkilö mukana jäällä; luistimilla tai ilman. Muistakaa kypärä aina päässä, kun ollaan kenttäalueella.)

 

Luistelu ei ole helppoa – vai onko?

Me Veiterän luistelukoulussa voisimme seistä yhtä hyvin molempien väittämien takana. Luistelun oppivat kaikki, siitä olemme kaikki yhtä mieltä. Alkuun ja ensimmäisillä kerroilla se ei ole helppoa ja joskus se voi jopa olla muutaman kyyneleen ja vähintäänkin usean kaatumisen takana. Lasten kehitys on kuitenkin uskomatonta ja nopeaa. Motorinen toisto ja lasta motivoiva opetus ovat asiassa avainsanat. Myös toisten lasten vaikutus on tärkeä ja kannustava elementti.

 

Henkilöt luistelu- ja jääpallokoulun takana

Luistelu- ja jääpallokoulun vetäjinä toimivat Veiterässä monella eri tasolla ja alueelle toimivat ihmiset. Mukana on niin kokeneita valmentajia kuin entisiä sekä nykyisiä liigapelaajia.

Eri kokemus- ja siviilitaustojen kautta tuomme kouluun monipuolisen näkökulman ja osaamisen.

Koulun sisältämät leikit ja harjoitteet ovat ennalta tarkkaan suunniteltuja. Tähän tarkkaan suunnitelmallisuuteen kuuluu myös se, että vaikka me vetäjät otamme asian vakavasti niin lapsille viestimme koulun olevan välitön ja ennen kaikkea iloinen tapahtuma, jossa mitään ei tehdä väkipakolla – vaan lapsen oman osaamisen ja halun rajoissa, tietysti aina parempaan ja uuden oppimiseen kannustaen ;)

 

2014-15 Luistelu- ja jääpallokoulu alkaa  keskiviikkona 26.11  klo 17:15-18:15 !

 

Ilmoittaudu mukaan –  klikkaa tästä (siirryt lomakkeelle osoitteeseen veitera.fi)

 

Koulupäivät kaudella 2014-15:

  • Keskiviikkoisin klo 17:15 – 18:15 (26.11.2014 – 11.3.2015) Kisapuiston isotekojää
  • Joululoma: 24.12 ja 31.12 – ei koulua

_________________________________________________

Lisätietoa Luistelu- ja jääpallokoulusta löydät alla olevasta valikosta – Lasten vanhemmille suunnattua tietoa:

_________________________________________________