Uutinen veitera.fi -sivuilta 24.1.2016

lippu_matalaKisapuistossa pelattiin P8/7-, P9  ja P10 ikäisten lasten jääpalloturnaus sunnuntaina 24.1. Mukana olivat joukkueet Jyväskylästä, Mikkelistä, Imatralta ja Lappeenrannasta. Pisteitä ei niinkään laskettu vaan pääasiassa oli hyvät pelit ja hieno tapahtuma

 

Veiterän JUNNUBandy-toimijat olivat järjestäneet jälleen hienon tapahtuman. Tällä kertaa myös sää suosi turnausta ja pelit päästiin pelaamaan mukavassa muutaman asteen pakkassäässä. Aamupäivän lumisade taantui iltapäiväksi.

Kenttä oli jaettu kolmeen eri kenttään niin, että P10-pelit pelattiin normaalilla P11-poikittaiskentällä ja P9-pelit ”1/4”-kentällä ja P8/7-sarjaan oli järjestetty oma, hieman kapeampi kenttä.

P10 sarjassa pelasivat 9-8 vuotiaat, P9 sarjassa 8-7 vuotiaat ja P8/7 sarjassa 7-6 vuotiaat ja nuoremmat – nuorimman pelaajan ollessa 2012 syntynyt ;)

Turnauslogot

Tähän tapaan pelaat eri joukkueista kertoivat päivän kulusta ja jääpallosta:

 

Veiterän Niilo ja Paavo

 

Pasa Bandyn Peetu ja Eino

 

Kamppareiden Iivo ja Simo

 

JPS:n Eemi ja Lassi

 

 

Ja tavattiinpa kentän ääreltä myös hieman kokeneempaa kaartia, Esko Korhonen Mikkelistä:

 

Lisäksi muutamia kuvaosumia kentän laidalta:

JB2

Veiterän ja Pasa Bandyn P9- pelissä oteltiin tiukasti maakunnan kunniasta…

 

JB3

Pasa Bandyn lankun takaa löytyi kokemusta: Ossi Viuhko (keskellä) antaa ohjeita ennen peliä

 

JB4

P8/7 sarjassa nähtiin tiukkoja tilanteita

 

JB5

Kampparijunnut punovat juonia…

 

JB6

“Nämä ovat hienoja tapahtumia!”, kommentoi kokenut jääpallopersoona Ilkka Hauska.

 

JB7

Pasa vyörrytti tilanteita Veiterän maalille, tällä kertaa meni ohi…

 

JB10

P8/7 pelissä Veiterä kohtasi Veiterän

 

JB11

Kaikki onnittelivat toisiaa pelin jälkeen

 

JB12

Veiterän P8/7 joukkueen Tianlu pelasi sekä kenttäpelaajana että maalivahtina. Mukavaa oli!

 

JB13

P10 peleissä oli vauhtia. Tässä Kampparit hyökkää JPS:n maalia kohti

 

JB14

Peli luistaa ja sieltä vain luikerrallaan neljän Jipsi-pelaajan läpi kohti maalia…

 

–Bandytoimitus, www.veitera.fi